tiistai 18. joulukuuta 2012

Joulun toivotus =)

Tässäpä kortti sähköisessä muodossa, kun tänä vuonna päätin etten lähetä yhtään paperista.

Hyvät Joulun toivotukset kaikille tänne "eksyneille", tutuille  ja tuntemattomille =D

t. Anne&co

perjantai 9. marraskuuta 2012

Viestikoe 4.11

Lähettiin sitten Nopsan ja Niinan kanssa kokeilemaan että onko mitään saumoja suorittaa Avo-luokan viestikoe, kun maasto harjoittelua oli NIIIIN vähän takana. Tiesin että tottis on ehdottomasti vahvin osa-alueista, kun sitä kuitenkin tulee eniten harjoiteltua.
Olosuhteet oli mielenkiintoiset kun lunta oli jo maassa jonkin verran, ja kisamatkan satoi sekä räntää että välillä vettäkin,  aikas arktiset oli siis olosuhteet. Kerrankaan ei helle ja itikat olleet haittana, se oli ainkin positiivista;D.
Aamulla aloitettiin tottiksella, joka menikin mallikkaasti, jotain pientä piste menetystä mm. liian tiivis eteentulo luoksarissa, kosketti mennen tullen hyppyä, ja kaatui polvilleen tullessaan ja suorastaan kynti maata, mutta kapula pysyi kuin pysyikin suussa=D. Pisteet kuitenkin HUIKEAT 96!!
Seuraavaksi mentiin esineruutuun, joka oli aika haastava. Oli notko ja siitä korkea rinne, ja tuulta ei ollenkaan ja jäätävän kylmä maa, niin ei haju liikkunna yhtään. Nopsa löysi yhden esineen, mutta yritti sisukkaasti loppuun asti etsiä sitä toistakin. Pisteet tästä 19.
Lopuksi suoritettiin viesti osuus maastossa joka aika raskas pohjaltaan mutta tasaista koko matkalta. Viestiosuudelle lähti neljä koirakkoa, kaksi bortsua, malikka ja sakemanni, joista molemmissa(alo-avo) luokissa kaksi koirakkoa. Nopsa lähti ensimmäiselle kilometrin osuudelle toisena ja hyvin juoksikin, aika 1.59...
Toiselle matkalle lähdettäessä ensin lähtevä koiruus palasi takaisin, ja Noppis joutui juoksemaan yksin, vähän janskätti kääntyykö samassa kohdassa kuin edellinen, mutta onneksi juoksi matkan(1300m), ja suoriutui jälestys osuudestakin, aika 3.04..
Vielä kerran tuli minun päähän ajassa 2.53, ja niin oli 3600metriä suoritettu. Pisteet viestiltä 169, oli mennyt piste ehken "huonosta" seuruusta Niinan päässä, tai niin arvailtiin kun ei muistettu kysyä..
Onnella ei ollut rajoja kun alkoi itselle selvitä että niin me suoritettiin tämäkin luokka, ja vieläpä ykkös tuloksella 284!!!!! SUURI KIITOS Niinalle metsäpäähän rämpimisestä, ja Nopsan hienosta ohjauksesta!!!!!
Tästä on hyvä jäädä ansaitulle talvitauolle, ainakin pk-lajeista=D!!




maanantai 29. lokakuuta 2012

Nopsa paimentamassa..






Nopsa 2v 3kk ja Sipri-äiti 8 vuotta..

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Aksakisat 20.10

Tulipas käväistyä pitkästä aikaa agi-kisoissa, kun sattui sopivasti Kajaanissa sellaset olemaan;D. Ilmoitin Ninin yhteen starttiin, kun sillä jo ennestään LUVA hyppäriltä, ja Nopsan kahteen. Kisat oli maneesissa missä jo viime syksynä kisasin Nellin kanssa. Tuomarina oli Rauli Virta, joka oli tehnyt hauskoja ratoja pitkine loppu suorineen..

Aloitin ensin Ninin ja kanssa, ja alku näytti lupaavalta, koiruus oli tosi hyvässä vireessä ja lähti raivolla radalle. Kontaktit teki mallikkaasti, mutta sitten keppeille vienti avo-kulmasta oli meidän kompastuskivi kun meni läpi keppien takana olevalle okserille ja hyllyhän siitä tuli, muuten loppu rata hienosti..

Nopsalla oli ensin agirata, ja se oli aika sama kuin Ninillä, vain kepeille vienti kulmaa hiukan helpotettu. Nopsa teki myös tosi hienot kontaktit, vaikka esim A.ta ei ole toukokuun kisan jälkeen kertaakaan otettu ;D. Oma ohjaus veti yhdellä hypyllä Nopsan ohittamaan esteen, ja siitä sitten vitonen, loppu rata olikin täydellistä ja nopeaa meno, taidettiin ihanne-aikakin alittaa jotain -14 sekkaa..

Toinen rata olikin sitten vauhdikas hyppäri, joka mentiin sitten virheittä ja tuloksen nolla, ja kun vielä aika oli nopein niin voittohan siitä tuli =D=D!!! Ihanne aika alitettiin jotain -17 sekkaa...

Mahtavan upeaa tällänen menstys, vaikka ei todellakan olla liiemmin treenailtu, varsinkaan pitempää rataa ja enimmäkseen vieläpä kotipihassa omilla esteillä.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Juoksut ja muuta höpinää...;)

Niinkuin otsikkokin sanoo Nopsa-neiti aloitti lopultakin elämänsä toiset juoksut(vkolla 35). Eihän edellisistä mennytkään kuin vaan 9kuukautta;). Harrastuksia ajatellen sopii minulle aivan mainiosti tuollainen väli. Pikku-tytöt oli ne jo pitänyt kesä-heinäkuun vaihteessa, ja luulin että Nopsakin samaan syssyyn mutta eipä mennyt niin kuin luulin...Toivotaan että tuollainen  väli on ja pysyy jatkossakin, niin voi tarkemmin suunnitella kokeita yms... Tämän juoksun myötä ei päästy sitten tokon piirinmestaruus kisoihin, ja meidän ekat jälkikisatkin missattin, olisi ollut vieläpä niinkin lähellä kuin Lieksassa, huoh...Mutta ei harmita, nimittäin tälle vuodelle asetetut tavoitteet on saavutettu moninkertaisesti!!! Koirankin kun on saanut pitää terveenä, olen enempi kuin ONNELLINEN!!!
Tosin katsellaan kyllä kisa kalentereita sillä silmällä, jos sattuisi kohtuu matkan päässä olemaan esim. viesti tai jälkikoe, niin voishan sitä viel käydäkin jos vaan mukaan mahtuu. Toko kisat on myös vielä mielessä, ja jos ne nyt saisi pois alta syksyn/talven päälle, niin voisi ensi kesänä keskittyä pelkästään pk-lajeihin, ja jos aikaa jää niin myös paimennus juttuihin ja ehken myös agilityynkin joka nyt kyllä jäänyt muiden harrasteiden varjoon...Ei vaan kerkeä kaikkea, ja itsellä kuitenkin suurin palo on tuonne PK-lajeihin niin niitä sit touhutaan!!
Parsoneiden kanssa ei ole myöskään mitään isoja juttuja harjoiteltu ainakaan tavoitteellisesti, menee enempikin lenkkeilyn puolelle.
Sini-tyttönen onneksi treenailee molempien kanssa "koti-aksaa", ja Nirpun kanssa toko-juttuja. Pari valjakko olikin Sotkamossa elämänsä ekoissa Mölli-tokoissa, ja sijoitus hienosti kolmas ja tuloskin oli tosi hyvä 180.5pistettä!!


 Nopsa maassa "blöts"-käskyllä ;)
 Nopsa 2v 1 kk  n.50cm korkea, ja painoa 15-16kg
Koko katras poseeraa pihakivellä..

sunnuntai 12. elokuuta 2012

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Nopsa treenaa...




Ystäväni Päivin huippu hyviä otoksia harjoituksissa..

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Viestikoe 7.7 Joensuussa...

Ilmoitinpa Noppiksen hetken mieli johteesta viestikokeeseen, oli tiedossa että juoksu voi alkaa hetkenä minä hyvänsä, ja meidän treenit nyt on ollut vaan sellasta mutu-tuntumalla tehtyä kun lajista ei vielä kauheasti tietoa.
Nopsalla on ollut tässä harjoitellessa useita eri apuohjaajia, mikä ei koiruutta kyllä ole haitannut pätkääkään. Tuntuu vaan siltä että metsäpäässä voi olla kuka vaan, mutta mamman pitää olla siellä mistä ei liikuta minnekään;D. Avoimuus on kyllä plussaa tässä koirassa, kun se juoksee vieraiden ihmisten luo, ja se juoksemisen riemu...
Startattiin Pirkon(joka valikoitui tällä kertaa appariksi toiseen päähän)kanssa la aamuna 6.30 kohti Joensuun Pärnävaaraa..Keli oli jo aamusta hurjan helteinen, huoh..tiesi koiralle rankkaa päivää..
Viestin juoksuttaminen oli vuorossa ensimmäisenä, kun oli tarkistukset yms tehty..Hirveällä jännityksellä jäin katsomaan kun Pirkko kera muiden koirakoiden lähti kohti B-pistettä n.1 km päähän...Ensimmäisenä tupsahti tulla A-pisteelle bortsu-uros, sitten belgipoika ja sittenpä sinne saapuikin jo Noppis, vitsi mikä fiilis kun toinen selviytyi taipaleesta kunnialla. Viimeisenä juoksi porokoira, niin kaikki koirat oli ekasta etapista selviytyneetkin läpi..
Levähdys tauko hetken ja sitten koiruudet taas taipaleelle, nyt olikin haasteena selvitä vielä lisäksi 300m jäljestys osuudesta kun apuohjaajat siirtyivät pisteeseen C.
Nopsa oli todella täpinöissään, ja ei meinannut oikein kunnolla seurata minua lähtöpaikkaan, ja Vie-käskyn jälkeen lähti hurjaa vauhtia kiitämään, ja niinhän siinä kävi että perille meni..JIPPIIII!!! Vähäkö olin onnessani jo tässä vaiheessa.Viestiltä täydet pisteet 170..
Tunnelma metsässä oli kilpailijoiden kanssa tosi mahtava, ja sain roppakaupalla vinkkejä tuleviin harjoituksiin!
Seuraavana vuorossa tottis osuus todella kuumalla kentällä jonne aurinko porotti täysillä..Muuten ihan kelpo suoritus, mutta hypyissä tuli pienet työtapaturmat ja loppu pisteet 83..Tuomari arvosteli Erinomaiseksi seuruun, luoksarin, tasamaanoudon, eteenmenon ja paikkamakuun..
Lopuksi mentiin esineruutuun, ja se tarvittava yksi esine nousi aika vauhdikkaasti, ja pisteitä tästä täydet 30.
Loppu pisteiksi tuli 283, saatiin luokkavoitto,koulari VK1  sekä päivän PARAS tulos=D!! Olen huikean onnellinen ja tyytyväinen Nopsan suorituksiin kaikissa osa-alueissa!!!
SUURI KIITOS Minnalle, Niinalle, Riikalle ja Pirkolle  jotka olette olleet apuohjaajana harjoituksissa, ilman teitä ei olisi tätä tulosta.








tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kiteellä 2-3.6...

Perjantaina lähdettiin Sinin ja Nopsan kanssa kohti Lieksaa, josta napattiin Elina, Iina ja Kone kyytiin ja jatkettiin kohti Kiteetä. Auto oli lievästi lastattu täyteen, mutta hyvin me sovittiin kuitenkin kaikkine varusteinemme...Yöpymis paikkana oli Villa Taivaannasta, jota en jaksa olla kehumati kaikille. Huippu ruoka, siistit huoneet (jonne sai koiratkin tulla), ja isäntä väki mitä mukavin. Saunassa oli niin mahtavan rentouttavat löylyt että huoh....
La-Su treenailtiin Farmirekulla kera Nopsan sisarusten Nopan ja Hipan, sekä pikkusisarusten Lucan, Nilkin ja Saimin kanssa, mukana myös Birk ja Kone jotka siis ei sukulaiskoiria.
Aivan huisin mahtavia suorituksia koiruudet esitti, kyllä saa olla ylpeä omasta että toisten koirien puolesta..Niin, ja ei ollut Nopsan paimennusvietit hävinneet minnekään vaikka ollaankin harrasteltu muita lajeja tässä välillä ja taukoa paimennuksesta ollut peräti 8kk.

Tässä muutamia fotoja koiruuksista;

 Saimi-pikkusisko
 Kone
 Luca-pikkuveli
 Nilkki-pikkuveli
 Noppa-veli

Birk ja pässi ottavat mittaa toisistaa...parhaita tilanne kuviani;D

maanantai 28. toukokuuta 2012

Viikonloppuna uimasilla...

Tässäpä muutama kuvanen viikonlopun rantatouhuista, koiruudet ainakin nauttivat kun pääsevät veden ääreen=D














lauantai 19. toukokuuta 2012

Nopsa tokon Evl:ssä....

Kylläpä nyt tapahtumia piisaa, no kyllä se taas rauhoittuu tämä mun blogi kirjoittelu kun ei isompia tapahtumia ole  tai juoksentelen pitkin metsiä milloin jälkiä polkien tai viestiä juoksuttaen tms=D. Mennäänpäs nyt itseasiaan, siis tänään korkattiin Noppelin kanssa tokossa kuninkuus luokka naapuri kunnassa Sotkamossa, ja meitä tuomaroi leppoisa Allan Aula ;D. Olen hirmu tyytyväinen nuoren koiran toimintaan, ja jo aika varmoihin suorituksiin vaikeissa liikkeissä, mutta vielä on parannettavaa, jos halutaan tehdä TÄYDELLISIÄ suorituksia!!
Tässä pisteet osa-alueittain:

1. Istuminen ryhmässä 10
2. Paikalla makaaminen häirittynä 10
3. Vapaana seuraaminen 8,5 (jäi ihmeellisesti parissa kohtaa käännöstä mun selän taa seisomaan kun olisi pitänyt perusasentoon tulla...)
4. Zeta 10
5. Luoksetulo 9 (ennakoi sivulle siirtymisen)
6. Ruutu 10
7. Ohjattu nouto 10 (saatiin vasen noudettavaksi, ja meni hyvin vaikka ruutu oli houkuttimena)
8. Metallin noutaminen hyppäämällä 10
9. Tunnistusnouto 0 (käytti väärää kapulaa hetken suussaan, liekö tuuli painanut oman tuoksun sen lähelle, ja huomasi kuitenkin virheensä, ja etsi omansa tuoden sen hienosti)
10. Kauko-ohjaus 8 (liikkuri näytti SEISO käskyä ja mä käskin niin, mutta kun mun käsky siihen on NOUSE, niin eihän VIISAS Nopsa sellaisia tottele, ja jouduin antaan uuden käskyn)

Loppu pisteet 273,5 ja sijoitus 2.







torstai 17. toukokuuta 2012

Nopsa korkkasi aksakisa uransa..

Tänään oli vuorossa Nopsan ekat startit agilitykisoissa Lieksassa, ajatus kyllä alkuun hirvitti kun sen vauhti on ihan toista kuin mini luokassa olevien parsonien mutta hyvin meille sitten loppujen lopuksi kävi. Eka radalla napattiin nolla, tosin jonkin näköistä sähläämistäkin siellä oli minun osaltani, mutta Noppis korvasi minun ohjaus puutteita taitavasti ;D aikakin alitettiin reippaasti jotain -14 ja vähän päälle..Aivan mahtavaa menoa, koiruus kuulolla ja lukee rataa hienosti. Toinen startti oli myös aksa rata. Siinäkin meno helppoa, mutta yksi rima tuli alas loppusuoralla ja siitä vitonen, aika tässäkin alitettiin -16 ja jotain päälle, eli aikas vauhdikasta on tuo meno. Olen niin tyytyväinen Noppikseen kun se niin kuuliainen radalla, vaikka vauhtia onkin niin ei sählää turhia..Ninin kanssa menin parit kakkosen radat mutta ne meni tällä kertaa sitten Hylkäytymiseen....

Tässä pari kuvaa viime kesän aksaharkoista joissa Nopsaa ohjaa siskoni Pirkko:



lauantai 5. toukokuuta 2012

Huhtikuun kuvatuksia...

Huhtikuu oli ja meni vauhdilla lähes huomaamati, ja minulla meni hermot Vuodatukseen, yritin lisätä kuvia ja meni sekoamaan niin en jaksa enää temppuilla....jos jatkossa kirjoittelisi tänne. Tosin harmittaa jättää taakse vanha blogi ja kaikki sieltä..
Koirien kanssa ei tapahtunut menneessä kuussa mitään ihmeellistä, normi lenkkeilyä ja treenailtu lähinnä Nopsan kanssa tokon  EVL- kisat tähtäimessä lähiaikoina...huiiiiiiiii...ja sitten keskitytään täysillä PK-lajeihin, ja käydään me myös paimen leirillä kesäkuussa, sitä ootetaankin jo INNOLLA!!


Kuvia huhtikuulta, kuten näkyy täällä oli vielä PALJON lunta....