torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuun kuvatuksia, ja vähän kuulumisiakin..

Näinpä tämäkin kuun meni menojaan, ja kevättä kohti kovaa vauhtia ollaan jo menossa =). Nopsan kanssa on veivattu enempi ja vähempi tokoa, samalla kisakalenteria silmäillen, kait sitä oisi jonnekinpäin ilmoittauduttava. Nini aloitti kuun puolessa välissä juoksut, edellisistähän oli jo 7 kuukautta, saas nähdä kuinka äkkiä Nelli tekee samat kun niillä ollut aika peräkkäin.
Nopsan kanssa on tässä kuussa oikein urakalla käyty potkuroimassa, ja kuun saldoksi tulikin 96 km. Keskimäärin kolme(4) kertaa viikossa potkuroitu ja noin 7km kerrallaan. Jatketaan samaan malliin seuraavakin kuu mikäli kelit sen vain salli. Välipäivinä sitten vapaana juoksua metsässä 1-2 tuntia kerrallaan ja yleensä kahdesti päivässä. Toki ennen ja jälkeen potkuroinnin on lämmittelyt ja jäähyttelyt ja yleensä illalla käyty vielä pitkät palauttavat lenkit.
Tässäpä muutama kuvanen tältä kuulta:









sunnuntai 13. tammikuuta 2013

HYVÄ-koira

Nopsa kävi sitten ensimmäisen, ja mahdollisesti viimeisen kerran "misseilemässä"koiranäyttelyssä. Mentiin oikein Kansainväliseen ISOON näyttelyyn joka järjestettiin sopivasti naapurikunnassa Kajaanissa. Tuomarina oli Tarja Löfman, joka sanoi Nopsasta seuraavaa: " Tyypilliset mittasuhteet omaava narttu. Jolla selvä sukupuoli leima. Turhan kapea pää ja vaatimaton otsapenger. Voisi olla voimak. kulmautunut edestä ja rintakehä saisi olla syvempi. Liikkuu ok askeleella, kapeasti takaa. Turhan kork. asentoinen häntä". Arvosanana siis Hyvä!! Vaikutti aika tiukalta tädiltä, eli ei ihan säälistä tuota saatu ;)
Tuomarina oli ihmeissään mun onnellisen  tuuletuksen jälkeen(harva vissiin näyttelyssä tyytyväinen pelkkään Hyvään) ja sanoi että oli lähellä antaa jopa EH:n.
Onpa tuokin tavoite saavutettu heti alkuvuodesta, ja voi ruveta keräämään tuloksia että tuota sitten voi käyttää.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uusi vuosi ja "vanhat"kujeet =)

Niin se vain oli ja meni, niin joulu kuin uusivuosikin..;). Tässä voi vähän jo suunnitella tulevan vuoden kujeita, jotka jatkuu aikalailla saman tyylisesti kuin mennytkin.
Vuosi 2012 oli meille koiraharrastus rintamalla erittäin ONNISTUNUT, tässä vähä koostetta siitä:  Nopsalle alkuvuodesta terveet tulokset luustokuvista, saatiin tokosta niin Voi:sta kuin Evl:stä ykköstulokset, agissa kaksi 0;llaa, ja sokerina pohjalla Viestikokeen 1 ja 2 luokan koularit vieläpä ykköstuloksilla! Eipä olisi voinut kausi paremmin mennä. Parsonien kanssa kävin muutaman startin aksassa, ilman suurempaa menestystä, mutta eipä niiden kanssa tullut oikein isosti edes treenattua. Koirat oli koko vuoden terveitä, mikä kyllä kaikkein parasta!!

Vuoden 2013 tavoitteista sen verran että tärkeintä olisi edelleen pysyä terveenä koko sakki.. Muista tavoitteista sen verran että yritetään nyt Tamminäyttelystä ensin saada Nopsalle vähintään H:n arvosana tulevia valionarvoja varten ;D. Keväälle katsellaan toko-kisoja, jos sattuisi niin hyvä tuuri että loput ykköstulokset saataisiin kasaan, ja näin ollen tämän vuoden tavoite TVA tokorintamalla tulisi täytettyä.
Pk-touhuja(maastolajeja) jatketaan keväämmällä, ja sieltä tavoitteena ja toiveena olisi saada viestikokeesta vähintään koulari Voi-luokasta, ja jos jälkikokeisiin päästään niin JK1(2)olisi myös supermahtavaa. Agissa käydään jos keretään, eikä siinä isoja tavoitteita...no ehken se että saatas viimeinen ykkösen nolla =D!!
Paimennustakin olisi kiva keretä ottamaan enemmän kuin vain kerran pari kesässä, mutta ei tämänkään takia stressata vaan tehdään sitä mitä keretään=D!
Parsoneille en mitään kisatavoitteita edes laita, lenkkeillään ja touhuillaan kaikkea kivaa niiden ehdoilla!!

Tässä muutama fotonen viimekesältä: Kuvat on siskoni Pirkon ottamia.