sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Jk2 =)

On tämä kuukausi ollut yhtä tulosten juhlaa, huh, huh meinaa ihan huimata =D. Tällä kertaa lajina oli avoimen luokan jälkikoe, ja suuntana Haapajärvi missä kymmenen koiran koe ja luokat 1-3. Tuomarina toimi joka osuuksilla Veijo Kinnunen.
Ensin suoritettiin jälkiosuus josta janalla Noppis otti takajäljen, ja kun suunta vaihdettiin oikeaksi alkoi hyvä tempoinen tasainen jäljestys, ja kaikki kepit nousi mallikkaasti. Alku matkasta oli järkyttavän jyrkkä nousu ja jalat oli kerrasta maitohapoilla. Oli siinä työskentelevä koira ihmeissään kun ohjaaja puuskutti ja puhisi takana, huoh...Aikaa jäljellä meillä meni vain noin 15 minsaa, vaikka ei kovalla vauhdilla kuljekkaan.
Seuraavaksi vuorossa oli esineruutu, joka olikin koirille aika kinkkinen, sillä useampi koira ei nostanut yhtään esinettä. Ilma oli seisova ja lähes tuuleton, siihen kun avoin mäntykangas, ja rinne takaosassa niin ei ollut helppoa ei. Nopsakin nosti yhden kahdesta esineestä, vaikka tekikin reippaasti koko ajan töitä niin ei vain saanut jostain syystä millään hajua.
Lopuksi mentiin tottelevaisuuteen, ja tietysti me taas kerran jouduttiin ekana paikka makuuseen. Nopsa teki erittäin vietikkään ja mallikkaan suorituksen, ainoastaan liikkeestä seisominen meni istumiseksi, ja voimakas kosketus hyppy esteellä molempiin suuntiin olivat suurimpia virheitä.. Eteenmenosta tämä tuomari sanoi että kuin oppikirjasta, ja olisi pitänyt kuvata eimerkki videoksi =D

Maastosta saatiin pisteitä 179(jälki 164 ja esineet 15) ja tottiksesta 89

Loppu tulos 268 Jk2   sija  1/3 sekä kokeen paras tulos!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti