sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Paimennuskausi korkattu...



Kasvattajan luona on nyt kiva lauma päkättijä, uuhia ja karitsoita. Nopsa oli oikein liekeissä kun pitkästä aikaa pääsi mielipuuhaansa, peräti 8kk tauon jälkeen. Tauko ei ollut ainakaan koiraa pahentanut, vaan päinvastoin, oli nähtävissä malttia ja etäisyyskin oli pääsääntöisesti hyvä. Suunnat otti oikein ja maahankin mentiin käskystä. Voin kuvitella mitä Noppis tekisi mieluiten, jos saisi itse vaan valita, no tietty paimennusta, sen näki sen ilmeestä ja asenteesta, että tätä on odotettukin =D. Toivotaan että keretään tätä tehdä nyt sitten kohtuu säännöllisesti että kehityttäs johonkin suuntaan kesän aikana.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

3.6 Lieksa Jk1 =D

Päästiin vihdoinkin kokeilemaan jälkikoetta Nopsan kanssa. Oltiin ensin puhelinrumban jälkeen toisella varasijalla, mutta hyvin luottavaisin mielin kuitenkin. Ja niinhän se puhelin pirahti muutamaa päivää aikasemmin  ja koepaikka varmistui.
Koe oli iltakisa ja luvassa oli erittäin helteinen iltapäivä. Kisa alkoi maastoilla, ja ensin  mentiin jäljelle. Nopsa lähti hienosti etenemään suoraviivaisesti janalla, ja takajäljellä käynnin jälkeen päästiin oikeaan suuntaa. Kaikki kuusi keppiä nousi varmasti, ja jäljestys sujui erittäin tarkasti, maaston ollessa rutikuiva.
Seuraavana vuorossa esineruutu, josta Noppis noukki muutaman laajan lenkin jälkeen vaaditun yhden esineen.
Viimeisenä tottis kentällä jossa kivasti kaikenlaisia öttiäisiä, ei ollut koirille helppoa varsinkaan paikkaolot.
Meidän häiriönä oli paarmat seuruu osuudella, kun oikein hyökkäsivät koiran kimppuun parissa kohtaa, ja meni vähä rytmi sekaisin, toinen särö niin hienossa suorituksessa oli hyppyeste johon Nopsa otti kosketuksen, ja vielä voimakkaan sellaisen molempiin suuntiin, huoh, on se vaan hieno koiruus kun tekee paluu hypyn vaikka kompuroi mennessä pahasti, tai sillä taitaa olla sopivasti kovuutta kun ei "pienistä"säikähdä.
Pisteitä saatiin: tottis 93p ja maasto 197p ja lopputuloksena  HUIKEA 290p ja JK1!!!!!
KIITOS kavereille jotka ovat polkeneet meille jälkiä, ja suurin KIITOS Nopsalle, ihanalle harrastus kumppanille joka toimii tässäkin lajissa mallikkaasti( sydän)!

Kotimatkalla Nopsa pääsi mielipuuhaansa eli uimaan =D